Visuaalivaunu

Meille jokainen sää on projisointisää

ShopperScreen on vuodesta 2014 alkaen toteuttanut erilaisia projisointeja myymälöihin, messuille, näyttämöille ja ulkoilmatapahtumiin. Viime aikoina olemme saaneet enemmän ja enemmän pyyntöjä projektoreiden käyttöön ulkoilmatapahtumissa. Pakkaselta ja sateelta suojaavat kotelot ja erityisjärjestelyt ovat monesti kuitenkin nostaneet toimituksen hintaa merkittävästi, minkä vuoksi monta ideaa on jäänyt tekemättä. 2020 alussa teimme projisointitoteutusta, jossa käytimme neljää 7000 lumenin installaatioprojektoria ja niitä varten vuokrasimme kahta ikkunallista työmaakoppia. Toimituksen hinnasta noin kolmasosa muodostui sellaisista tekijöistä, joita Visuaalivaunu-konseptissa ei tarvita. Yhden suurtehoprojektorin käyttäminen säästää aikaa, eikä meidän tarvitse tehdä tarkkuutta ja aikaa vaativaa kohdistamistyötä useiden projektoreiden kuvien yhdistämiseen, useiden signaalikaapeleiden vetoon tai eri mediatoistimien synkronointiin. Tämän sijaan käytössä on yksinkertainen ratkaisu, jossa yhdeltä signaalilähteeltä menee yksi kaapeli projektoriin ja siitä yksi 4K kuva ulos.

Airscreen on Visuaalivaunun hyvä ystävä ja se on suunniteltu samalle arvolupoaukselle. Airscreen on ilmalla täytettävä 9x5m kokoinen valkokangas, jonka käyttöönotto on myös yhden teknikon homma. Yleensä saman kokoista valkokangasta varten tarvitaan 2-3 asentajaa, jotka rakentavat trussikehikon ja pingottavat siihen valkokankaan. Tämä tulee huomattavasti Airscreeniä kalliimmaksi.

Soita ja kysy lisää ulkoilmatoteutuksista: +358 44 321 3463, Joni Purola, Ostosikkuna Oy

Tule käymään esittelytilassamme: Mannerheimintie 36, 00100 Helsinki (ark. 9-16)

Call Now Button